EmmiKurkela

Aikuinen itse on lapsen paras suojelija kiusaamista vastaan

Yhteiskuntamme ei ole reilu lapsillemme. Siitä kertoo lukuisat tulokset hyvinvointia selvittävissä kyselyissä: koulukiusaaminen on huolestuttava yhteiskunnallinen ongelma, joka ei ole vähentymään päin. Tuntuu loputtomalta miettiä ratkaisuja sen kitkemiseksi, eikä siihen taida poppakonstia ollakaan. Tärkein viesti, mitä ympäröivä yhteiskunta voi tarjota, on se, että olet arvokas ja rakastettu juuri sellaisena kuin olet. Sillä se viesti vie pohjan kaikelta syrjinnältä.

 

Lapset ja nuoret ovat herkässä iässä, ja jatkuvassa ympäristön vaatimusten puristuksessa. Vaikeaa on löytää omaa identiteettiä ja omia unelmia, kun ympäröivä maailma asettaa omat paineensa ja odotuksensa tietyn muotin täyttämisessä. Me aikuiset olemme kipeän paikan edessä eteenkin silloin, kun lapset ja nuoret valitsevat erilaisia valintoja kuin me itse olisimme valinneet. Muistammeko yhä silloinkin viestiä elintärkeää viestiä kasvaville lapsillemme: olet rakastettu juuri sellaisena kuin olet?
 

Parhain ratkaisu yhteiskunnassamme kiusaamisen ehkäisemiseksi, on lisätä jokaiselta yhteiskunnan jäseneltä ympärillemme viestiä siitä, kuinka kaikki ovat arvostettuja ja rakastettuja omana itsenään. Tämän tulee näkyä kaikessa, mutta ennen kaikkea siinä, miten koulukiusaamiseen puututaan eri yhteisöissä: niin kotona, koulussa kuin harrastuksissakin. Viesti lähtee aikuisilta lapsille, kuinka jokaista ihmistä tulee kunnioittaa, ja kiusaamiselle tulee olla nollatoleranssi. Pahinta mitä on, on syyllistää uhreja tai sysätä ongelmat maton alle. Hiljainen hyväksyntä luo sallivan ilmapiirin kiusaamiselle.

 

Sysmän rehtori Tuula Vuorinen antoi kyseenalaiset kasvot kiusaamiselle, ja myös vastauksen siihen, miksi kiusaamista tapahtuu yhä enenevissä määrin. Alakouluikäisten lasten kiusaamisen oikeuttaminen erilaisella pukeutumisella tai seksuaalisella suuntautumisella, on juuri päinvastainen viesti kuin mitä yhteiskunta kaipaisi. Mikä on pahin seuraamus sille, jos erilaisuus nähtäisiinkin uhkan sijaan rikkautena yhteiskunnassa?

 

Jos Vuorisen kommentit ”hutsahtavasta” pukeutumisesta ja muut törkeydet jäävät ilman seuraamuksia, on myös viranomaisilla peiliin katsomisen paikka. Viime kädessä aikuinen itse, myös koulumaailmassa, on lapsen paras suojelija. Siihen on vanhemmillakin oikeus turvata.

 

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b6519ae7-eb23-4b48-9082-ff498303329b

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Petri Hämäläinen

Suomen mediaan on syntynyt sosiaalipornon alalaji, jossa äidit vuorollaan avautuvat lapseensa kohdistuneesta syrjinnästä / kiusaamisesta.

Näitä tarinoita yhdistää useimmiten yksi yhteinen nimittäjä.

Isän puute.

Toimituksen poiminnat